Eilen matkasin Helsinkiin, Kallahden niemelle meren äärelle. Sen siimeksessä, vehreän luonnon ja lempeän tuulen keskellä, sijaitsee kulttuurikeskus Sofia. Se oli paikka, joka sykähdytti heti minua. Sofia ei ole vain kaunis rakennus vaan myös eräänlainen sielun satama, paikka, jossa elämä asettuu hetken kohdalleen ja saa uudenlaisen merkityksen.
Juuri näissä hetkissä, joissa hiljaisuus, taide, kohtaamiset ja merituuli kietoutuvat yhteen voi joskus löytää sen, mitä itse kutsun elämän punaiseksi langaksi. Sen, että elämä on ainutlaatuinen ja arvokas lahja ja että sen suurin rikkaus on juuri siinä. Elämässämme saamme jokainen olla osallisia monenlaisista tunteissa, kokemuksissa sekä jaetussa inhimillisyydessä. Ne tekevät elämästä matkan, seikkailun ja saavat sen maistumaan elämältä. Ne auttavat meitä myös ymmärtämään itseämme, toisiamme ja lopulta myös rakkautta.
Olen itse saanut kohdata elämässäni monia vaikeuksia. Ja juuri niinä hetkinä, kun myrsky on ollut voimakkain, on ollut lohduttavaa huomata, että vierellä kulkevat ihmiset, ne, jotka kuuntelevat, ymmärtävät ja tukevat ovat kuin turvaverkko, joka pitää pinnalla silloinkin, kun kaikki tuntuu kaatuvan. Vertaistuki ja tukeva hiljainen vierelläkulkijuus ovat usein vaikeuksien keskellä kultaakin kalliimpaa.
Meillä kaikilla on taipumus jäädä tuijottamaan omia haasteitamme, kun ne kasautuvat. Silloin ne saattavat alkaa tuntua ylitsepääsemättömiltä. Niin usein ja helposti sorrumme myös vertaamaan elämäämme muiden elämään, kuvittelemme, että toisilla on helpompaa, parempaa, kauniimpaa. Mutta kun pysähdymme ja avaamme sydämemme merkitykselliselle keskustelulle toisten kanssa, huomaamme, että jokaisella meistä on omat ilonsa ja surunsa. Se on elämän luonto.
Mieleeni nouseekin vanha tarina miehestä, joka kulki ovelta ovelle ja kysyi ihmisiltä: ”Onko teillä ollut epäonnea?” Kaikkialla hän sai vastaukseksi, että kyllä, on ollut. Tarinan opetus on tämä, että kaikilla on omat kipunsa. Siksi ei ole syytä koskaan kadehtia toista sillä emmehän kuitenkaan olisi valmiita vaihtamaan omaa elämäämme kokonaan toisen kanssa. Näemme helposti vain pintakiillon, mutta emme tunne toisen taisteluita.
Oli valtavan koskettavaa eilen saada olla osa pientä hetkeä Sofiassa taidetuokiota. Vaikka aika oli pieni ja rajallinen niin silti onnistuimme luomaan syvää sekä merkityksellistä kohtaamista ihmisten välille sekä luotua yhteistä ymmärrystä. Näiden ikäihmisten yhteinen oivallus elämästä tiivistyi siihen, että pitkä elämä tuntui yhtä aikaa kaoottiselta ja kauniilta. Ja juuri sellaisena se on hyvä. Siinä on jotain, mitä voi rakastaa.
Minua liikutti erityisesti Diakoniatyöntekijä Elina Palen työ ja se tapa, jolla hän tekee työtään suuresta kutsumuksesta, rakkaudesta käsin. Kun motiivimme on rakkaus, se näkyy ja se leviää. Se tuo hyvää monien elämään. Kiitos Elina Pale , että sain olla osa tätä päivää. Sain mukanani kotiin jotakin, mikä jää eli iloa, rauhaa ja syvää merkityksellisyyttä.
Toivon sinulle lukijani, tänään pieniä rakkauden tekoja niitä hetkiä, joissa sydän sykähtää ja elämä saa uuden sävyn.
Pysähdytään, vaikka vain hetkeksi jakamaan ja kuulemaan elämän tarinoita. Koska joskus ne hetket, joita ei osannut odottaa, jäävät sydämeen kaikkein kirkkaimpina.
Auringon paistetta ja lämpöä päivääsi sekä ihanaa ja rentouttavaa viikonloppun alkua juurikin sinulle!
(Kuvissa iloksesi eilisen ryhmän elämän merkityksellisiä hetkiä ja tarinoita)
