14.2.2025
Tahdon tänään jakaa ajatuksiani rakkaudesta, sillä se on olennainen osa hyvinvointiamme ja sopii täydellisesti myös ystävänpäivän teemaan. Olen myös huomannut, että useat tunnepuolen ongelmien juuret ovat rakkaudettomuudessa itseä tai toisia kohtaan, siksi tämä aihe on tärkeä hyvinvointimme kannalta. Minulle itselleni elämä on jo vuosikymmeniä merkinnyt matkaa kohti pyyteettömän rakkauden löytämistä itsessämme sekä kasvamista yhä enemmän sitä kohti. Oma polkuni on ollut juuri tätä: elämän haastamana olen joutunut yhä uudelleen luopumaan kaikesta, mikä ei ole rakkautta. Olen kysynyt itseltäni vaikeimpina hetkinä: pystynkö rakastamaan myös silloin, kun on vaikeaa? Kun kohtaan vihaa, kaunaa tai kateutta, voinko silti valita rakkauden? Kokemukseni mukaan juuri ne hetket ja ne ihmiset, jotka ovat haastaneet minut eniten, ovat olleet parhaimpia kasvualustoja rakkauden oppimiselle.
Rakkaus tekee meidän kaikkien elämästä kauniin ja täyteläisen. Se ei ole vain tunne, vaan energia, joka muuttaa tavallisen hetkestä erityiseksi. Se antaa elämälle merkityksellisiä sävyjä ja muistuttaa meitä siitä, mikä todella on tärkeää.
Mutta oletko koskaan pysähtynyt kysymään itseltäsi: Mitä kaikkea suostun rakastamaan?
Rakkaus ei rajoitu vain ihmisiin – se voi olla rakkautta luontoon, eläimiin, hetkiin, kokemuksiin ja koko elämään. Se on tapa katsoa maailmaa, tapa olla läsnä. Kun lapseni olivat pieniä he halusivat usein, että luen heille iltaisin Anna kulkee enkelin kanssa kirjaa. Kirjan alussa enkeli lahjoittaa Annalle rakkauden silmälasit, joiden kautta Anna alkaa opetella katsomaan kaikkea kokemaansa, kaikkia ihmisiä, elämän tarjoamia kohtaamisia sekä tapahtumia. Tämä on aivan ihana kirja, jota voin lämpimästi suositella ihan kaikille. Emme tule useinkaan ajatelleeksi, että rakkaus on ennen kaikkea valinta ja me voimme valita sen yhä uudelleen, joka päivä ja jokaisessa kohtaamisessa sekä siinä, miten suhtaudumme elämään.
Rakkauden ydin on itsensä rakastaminen
Kaikki ihmiset kaipaavat rakkautta, vaikka emme sitä aina myönnä. Syvällä sisimmässämme meillä on synnynnäinen tarve olla rakastettuja ja hyväksyttyjä. Usein kamppailumme elämässä liittyvät juuri tähän – siihen, kuinka koemme olevamme rakkauden arvoisia.
Mutta tärkein oivallus, jonka voimme tehdä, on tämä: rakkaus alkaa meistä itsestämme. Kun rakastamme itseämme aidosti, se hoitaa ja parantaa meitä. Se tuo tasapainoa, voimaa ja levollisuutta. Ja mikä tärkeintä – se on meidän käsissämme. Me voimme itse päättää, mitä kaikkea suostumme rakastamaan ja minkä kaiken jätämme rakkauden ulkopuolelle.
Mutta kun suljemme jotain rakkautemme ulkopuolelle, satutamme lopulta eniten itseämme.
Täydellinen rakkaus ei sulje mitään ulkopuolelle sillä se on kuin aurinko, joka loistaa kaikille, lämpöään pidättelemättä. Se ei sano: ”En paista sinulle tänään, koska olet loukannut minua.” Aurinko paistaa siitä huolimatta.
Me voimme oppia tästä. Voimme valita rakkauden myös silloin, kun se tuntuu vaikealta. Voimme laajentaa rakkautta itsessämme niin, että se ulottuu kaikkeen – myös siihen, mikä on keskeneräistä, epätäydellistä ja inhimillistä.
Tahdon antaa sinulle ystävänpäivä lahjaksi pienen harjoituksen, jonka avulla voit kasvattaa tänään rakkauden tunnetta.
Sulje silmäsi ja hengitä syvään.
Ajattele jotakin, mitä rakastat. Se voi olla ihminen, lemmikki, maisema tai vaikka hetki elämässäsi.
Anna rakkauden tunteen täyttää sinut. Miltä se tuntuu kehossasi? Missä kohtaa tunnet sen eniten?
Laajenna tunnetta. Kuvittele, että tämä rakkaus voi laajentua kuin aalto ympärillesi. Anna sen tavoittaa itsesi, ympäristösi – jopa ne asiat ja ihmiset, joille on vaikeinta tuntea rakkautta.
Hengitä ja ota hetki vastaan. Tunne, miltä kehossasi ja mielessäsi tuntuu, kun valitset rakkauden.
Mille kaikelle sinä suostut tänään sanomaan: ”Rakastan sinua”?
Rakkaus ei ole vain tunne, vaan myös päätös ja taito, jota voimme kehittää koko elämämme ajan. Se kasvaa meissä vain, jos annamme sille tilaa.
Anna rakkautesi loistaa kuin aurinko – lämpimänä, rajattomana ja vapaana.
Näitä tunnetaitoja ja vapauttavaa tunnetyöskentelyä itseäsi, elämän kokemuksia ja ihmissuhteita kohtaan pääset syventämään NLP tunnetyöskentely -valmennuksissani. Jos haluat oppia vapautumaan tunnejumeista ja löytämään uudenlaista keveyttä ja rauhaa elämääsi, lue lisää!
Ihanaa ja lämpöistä ystävänpäivää – muista rakastaa myös itseäsi!
: lla Satu
Kuvan taustalla oleva kaunis hetki on ystäväni Siiri Savolaisen ikuistama – kiitos, että näet ja tallennat maailman valon ja lämmön niin hienovaraisesti
Vastaa